perjantai 3. kesäkuuta 2011

Hey taas. Eilen en vaan jaksanut avata konetta. Isuin ja katsoin LOSTia koko päivän. Nyt on koko season 1 katottu (taas kerran) ja loput pitäis kattoa kesän aikana! No mutta. Keskiviikkona kiersin Selloa ympäri ja ympäri ja etsin kenkiä itelleni. Tuntui siltä, että kaikki kivat ja juuri sellaiset mitkä haluan on kadonnut kokonaan maan pinnalta. Kunnes.. K-Kenkä pelasti meikäläisen. Löysin JUURI SELLAISET kuin olin etsinytkin!
 Kyllä, kuva on K-Kengän sivuilta, koska en jaksanut kaivaa kameraa, joka sisältää noin 200 kuvaa, jotka pitäisi siirtää koneelle. Mutta kun se kone on niiiiiin tappo hidas!



Tänään iltasella klo 18 on valokuvanäyttelyn avajaiset. Näyttely on nimeltään Piirtokulma ja näyttely on Kamera-Galleriassa. Eräs hyvä ystäväiseni nimittäin valmistui keskiviikkona valokuvaajaksi ja sai oman näyttelyn muutaman ystävänsä kanssa. Tottakai sitä on pakko mennä kattomaan! Voisin jopa sanoa odottavani tätä innolla! Pääsen ulkoiluttamaan uusia kenkiä ;).

Nyt edessä häämöttää tavallinen viikonloppu, tosin ilman treenejä. Saa nähdä tuntuuko se jotenkin erilaiselta. EI EI SE OLE TAVALLINEN! Onhan kaikilla lakkiaiset ja valmistumisjuhlat! (paitsi minulla koska valmistun vasta jouluna :( ). Kuudet ylppärit olisi tiedossa, mutta kai sitä täytyy jostain alkaa karsimaan. Kaikkiin en ehdi kun ne ovat samaan aikaan.
Tunnelmia valokuvanäyttelystä kerron ehkä jo iltasella, jos saan oman koneeni auki. Muutoin huomis aamusella ja tunnelmat juhliin lähtemisestä! Ja tietenkin sen jälkeen itse juhlista!

1 kommentti:

  1. hei ihan sairaan söpöt kengät! oon itekkin ettinyt juurikin ton tyylisiä: kiilakorkoisia joissa se korko on tommosta öö mitä toi materiaali nyt ees on :D mutta anyways, en ois ehkä ekaks uskonut että K-kengästä ois!! täytyykin harkita vakavasti noita jos ei mistään muualta nyt satu kivempi löytymään!:)

    VastaaPoista