Mä niin tiedän, etten ole kirjoittanut taaskaan niiin pitkään aikaan, mutta kun en vain ole ehtinyt, eli jaksanut. Inssihän ei mennyt läpi, mutta uusintana se meni! Omistan siis ajokortin nykyään, mutta autoa en, joten big deal tosiaan.
Haalin itselleni myös työpaikan. Niinkin hehkeässä paikassa kuin McDonald'sissa! Woohoo. Mutta hei, meillä on aivan äärettömän hyvä porukka duunissa ja siellä jaksaa oikeasti olla! Tänään viettelenkin vapaapäivää, lyön päästäni vetoa, että huomenna mulle soitellaan taas, että tulisinko huomenna töihin.
Äitee saa duuninsa kautta välillä jotain ihmeellisiä tarjouksia erilaisiin paikkoihin ja tänään hän saikin tiedon, että tietynalan työntekijöille onkin huomenna Lorealin ystävämyynti, mamaa kun ei niinkään kiinnosta niin meikäläinen saikin mennä sinne! Toivottavasti vain seura nyt löytyy, sekin varmistuu vasta huomenna. Yksinhän minä en mene.. No, saa nähdä. Siitä lisää huomenna, tai neljän viikon päästä.
Ei mutta ihan tosi, ei mun elämässäni oo tapahtunut edes mitään selaista, mistä kirjoittaisin. Lukio pitäisi olla suoritettuna nyt, riippuu vaan, pääsenkö siitä viimeisestä filosofian kokeesta läpi, tulokset tulee huomenna. Ja tosiaan, äidinkielen YO tuloksethan tulevat vasta parin viikon päästä, tuleepa kiva kiire sitten alkaa järkkäilemään sitten niitä juhlia.
Mun niin tekisi myös mieli lähteä shoppailemaan oikein kunnolla, ostella talveksi vaatteita, uutta takkia, karvaliilivä ja villapaitaa sun muuta lämpöistä vermettä kylmän talven varalle. En vain saa sitäkään aikaiseksi ja olen niin saa*anan pihi, ettei mitään rajaa. Ehkä sitten kun eka palkka tulee niin uskallan ostaa jo jotain pientä itselleni!
maanantai 31. lokakuuta 2011
tiistai 11. lokakuuta 2011
Inssiin
Asenne bueno, mutta silti jännittäääääääää! Jos näitä liikennemerkkejä noudattamalla saisin nyt sen ajokortin?
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Ihan nyt muuten vaan pari kuvaa laitoin.
Lauantainahan on taas NRJ Bileristeily ja tarkoituksena olisi suunnata laivalle bailaamaan ihan kunnolla! Ja tietenkin luotto dokaus ja party up -frenun parhaan S:n kanssa! Tosin nyt niitä lippuja on jäljellä nolla, mutta tänäkin aamuna lippuja oli vielä jäljellä B-hytteihin joten saattaapi olla, että niitä on vielä huomis aamunakin, jos ne vapautuu aina tiettyyn aikaan ne ei-ostetut liput.. Okei, joo epätoivosta, mutta me niiin halutaan sinne! :D
Vielä tohon eiliseen, sanon taas, että mulla on tyl-sääääääää! no onneks huomenna on taas treenit.
tiistai 4. lokakuuta 2011
Mitäs sitä turhaan manaamaan, teoriakoehan meni kuin menikin läpi! Tosin niiiiin hilkulla oli, ettenkö olisi oikeasti feilannut sitä. Kirjallisissa virheitä 1/3 ja kuvissa 8/8..... Hupsista. Mutta pääsinpä silti läpi! Kaikenlisäksi niissä kuvissa varmaan 4 tai 5 oli mun omaa tyhmyyttä, että samalla kun painoin sitä nappulaa, tajusin painavani väärää namiskaa.. Siinä vaiheessa sitä oli enää turha lähteä korjailemaan ja asennoiduin silleen, että jos nyt ei sitte mee läpi, niin oon vaan huolellisempi sitten seuraavassa, mutta hei, läpi meni eikä ketään kiinnosta että kuinka huonosti/kirkkaasti, läpi on aina läpi!
Ensi viikolla tähän aikaan mulla saattaakin olla jo ajolupa hallussa! ;) Inssiä siis odotellessa!
On muuten oikeasti aika tylsää elämää. Mä en vaan tee mitään, ihan oikeasti! Aamulla kun herään mietin, että mitähän tänään. No jos ei satu olemaan treenipäivä, niin voi olla hyvin mahdollista, että makoilen sängyssä koko päivän katellen leffoja tai sitten makoilen illan J:n sohvalla ja kattelen siellä sitte leffaa tai telkkaria noin muuten vaan. Ja ei, se ei ole hauskaa! Sillon kun mulla loppu duuni, olin ihan että "Jes!! Vapaata, voin vaan nukkuu ja olla tekemättä mitään!" Oli se ekat kaks viikkoa kivaa, mutta ei kiitos enää! En keksi enää mitään tekemistä ja kun kaikki kaverit on töissä/koulussa, niin ei yksinkään oikeen mitään jaksa tehdä. Nyt satunnaista iloa ja tekemistä on tuonu tuo autokoulu, mutta jos nyt inssin pääsen läpi, niin sekin ilo loppuu. En mä yksin ala päivällä ajelemaan ympäri PK-seutua, illalla jonkun kanssa voikin sitten olla aaaaivan eri asia. Ja jos päivälle sattuu osumaan treenit, eli päivänä on maanantai tai torstai, niin en tee oikeen mitään muuta, koska en ehdi, että jahuuuu! Oon miettiny kaikennäkösiä salikortteja sun muita aktiviteetteja, salilla jopa jaksaisin käydäkin! Mutta hei, millä rahalla? No ei millään. Se se ongelma onkin.
Kun vanhempien kanssa vielä toistaiseksi asun, ehdottaa äiti mulle aina uunin pesemisestä lähtien hommia, mutta kun ei vaan jaksa kiinnostaa jynssätä rasvaa irti uunin seinistä, sitä paitsi, mähän vihaan siivoamista. Sain tänään purettua Barcelonan tavarat, jotka oli tossa lattialla, öö kaksi viikkoa? Et moro vaan, siivoon usein, kyllä joo! Asia on varmaan täysin eri sitten kun muutan omaan kotiin, koska siellä äitillä ei mene hermot huoneen siivottomuuteen ja siivoa, vaan se imuri pitää ihan itse kaivaa sieltä kaapista, ja hei, onhan se sentään oma koti silloin! Omaan kotiin pääsee muuttamaan sitten kun saa sitä duunia, jota ei näy, eikä kuulu. Vaikka miten paljon oon lähettänyt työhakemuksia, niin ei vaan oo napannut. Toivottavasti kohta nappaa, alkaa kyrpimään kotona nysvääminen ja äiteekin muistuttelee, että "isäs oli 16 kun muutti pois kotoa ja minä olin 18, sähän olet jo 19!!!" Hei mutsi, nyt on eri vuosituhat kun sillon. No, ehkä mun aika työmarkkinoilla koittaa vielä!

maanantai 3. lokakuuta 2011
Mulla on aivan järkyttävä tatuointikuume! Varsinkin kun Julia OC on ottanut aivan tajuttoman kauniin sulkatatuoinnin.. Päätin kuitenkin hillitä itseni. Ei, nyt en saa ottaa uutta kuvaa. Muuten vuoden sisällä niitä olisi tullut kolme ja, no meikäläiselle se vaan olisi liian kova tahti.
Huomenna olisi tai siis on, autokoulun teoriakoe. Tiedän jo nyt, etten tule välttämättä pääsemään sitä läpi. Mulla menee niin huonosti ne netissä harjoteltavat kokeet, ettei mitään rajaa. Tosin kaikki kyllä puhuu, että kokeessa ne olisi helpompia kuin siellä netissä olevat, saa nähädä.

No mutta, sen näkee huomenna. Ei vaan pitäisi stressata..
Huomenna ajattelin myös mennä koululle kattomaan tuleeko musta sittenkään ylioppilasta nyt. Jos olisi käynyt niin hyvä tuuri, että äidinkielen esseen alustavat tulokset olisi jo tullut. Tekstitaidostahan mä sain sen 15 pistettä, eli esseestä tarttisin sen 10, että pääsen läpi. Joskus vaan kirjotan niin huonosti, ettei mitään rajaa ja nyt vielä tuli sellanen tunne ton esseen jälkeen, että taisimpa muuten kirjoittaa ohi aiheen, vaikka se on mahdotonta.. Tai no, voi se ehkä sittenkin olla mahdollista, vai? Voiko sellaisesta kirjoittaa ohi, jossa kysytään omia ajatuksia joistain tietyistä asioista? Toivottavasti ei voi.. :D
Onneksi katsastustoimisto, jossa teoriakoe suoritetaan on aivan lukion vieressä, ei tartte tehdä kahta erillistä reissua. hah, laiska kun olen.
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Go girl it's your birthday!
Onnea minä, viimeinen teinivuosi.
19 vuotta!
Mitään superia ei päivälle (tai, no illalle) ole luvassa. J:n luokse vaan rentoilemaan ja kattelemaan telkkaria. Enhän mä edes jaksaisi tehdä mitään, eilen vietin tyttöjen kanssa mitä hauskinta iltaa pelaten muutamaa peliä, joita ollaan joskus yläasteella pelailtu ja voin sanoa, että hauskaa oli!
B:n kanssa käytiin myös piiiiitkästä aikaa kattelemassa ja huutamassa Jokereiden matsissa (jääkiekkoa, you know) ja oli muuten aivan älyttömän jännittävä matsi. Ollaan oltu B:n kanssa viimeks yhdessä matsissa joskus yhdeksännellä luokalla. Sain lahjaksi myös ihanansöpönjaparhaan Jokerit tupsupipon!
PUNAKELTAISET! <3
STADIN YKKÖSET!
lauantai 1. lokakuuta 2011
Barcelona 2011
Tiedän, hiljaiseloa on ollut. Mutta mä oon vaan ollu todella kiireinen laiska tehdäkseni yhtään mitään. Mutta nyt kuitenkin niitä kuvia Barcelonasta.
Voin sanoa, että oli mahtavaakin mahtavempi reissu.
Joka päivä lämpöasteita oli sen +30C° ja aurinko paistoi. Parempaa en olis toivonutkaan. Ja kyllä, mä lähden vielä uudestaan uuteen rakkaaseen rakkauskaupunkiini!
Reissuhan ei alkanut mitenkään maailman mahtavasti, meikäläisen kaikki matkatavarat jäi Riikan lentokentälle, eivätkä saapuneetkaan samalla koneella mun kanssa Barcelonaan. No, kuitenkin ne saatiin vuorokauden päästä takaisin.
Seuraava takaisku oli se, että tajusin ettei mun puhelin toimi vieläkään ulkomailla. Jotain vikaa liittymässä siis on. Ja kyllä, se on liittymä, koska samainen puhelin, joka mulla oli mukana oli toiminut moitteettomasti viime vuonna Mallorcalla, mutta ei nyt. Eikä mikään muukaan puhelin ollut toiminut ei Virossa, eikä Ruotsissa. (Sonerakauppiaalla kävin valittamassa viime viikolla ja vika oli vuoden 2005 sim-kortissa, joka oli siis niin vanha ettei toiminut ulkomailla.....)
Ja taas kaikki rullasi täydellisesti. Kallistahan siellä oli, alkoholi siis. Parhaimmillaan Vodkaredbullista sai maksaa 12-15€, ihan totta. Ja clubeille maksoi sisään sen 25€, mutta onneksi, onneksi me löydettiin muutama kiva ja mukava ihminen jotka järkkäili erilaisia diilejä ja saatiinkin sillä, että maksettiin 15€ yksi drinkki ja shotti ilmaiseksi, bussikuljetus rannalle clubeille ja vip-sisäänpääsy clubeille, kaikki vain 15€. Joten, ei paha. Jos suunnistat Barcelonaan päin, La Ramblalta löytyy näitä ihmisiä, jotka antavat erilaisia tarjouksia, älä mieti, lähde mukaan vaan! :)
No. Viikko kului ja piti lähteä takaisin suomeen. Helsinki-Vantaan lentokentällä huomaan, että ei helvetti, mun tavarat eivät tule. Ne ovat tattadadaaaaaaa, Barcelonassa! Vittu jee! No, menikin sitten muutama päivä, että tavarani sain, ja nyt ne on vieläkin tossa mun sängyn vieressä kassissa, vaikka viikko on reissusta jo kulunut........ Kuka tahtoo tulla purkamaan sen?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)