tiistai 8. maaliskuuta 2011

Kuka edes olen?

Niin, kuka olen? Itsestä jauhaminenhan on kaikkien mielestä sitä ihanaa nannaa jota saa tehdä aivan liian harvoin ja jos sitä joskus tekee, saa siitä varmasti kuulla kritiikkiä.
Asun siis Espoossa, ainakin toistaiseksi. Saattaa olla, että syksyllä vaihdan paikkakuntaani Kotkaan jos saan opiskelupaikan sieltä. Tuntuu nyt jo karulta jättää kaikki tänne ja lähteä yksin sinne..
Olen toistaiseksi myös 18-vuotias ja tanssin. Pien hiphop ryhmässä tai mikä lie onkaan, valmistellaan omaa suurta showta joka pitäisi esittää kaikelle kansalle toukokuussa, en tosiaan tiedä mitä siitä tulee. Tanssinut olen monta vuotta, montako? En itse edes tiedä, villi veikkaus ja melko lähelle osuva on 10 vuotta.
Jaarittelen myös elämäni rakkauksista, kahdesta koirastani. Nellysta ja Huldasta. Molemmat ovat samaa rotua, Chow choweja eli Kiinanpystykorvia. Hulda on vasta 4kk mutta Nelly vaeltaa jo koirien ihka omassa keski-iässä, neiti on 4-vuotta.(Mikä hauskinta, Nelly on syntynyt samana päivänä kuin minä, 2.10 )

Musiikki on elämäni suola. Rakastan sitä. Sitä kautta pääsen pakoon omaa tylsää arkeani. Kuuntelen melko kaikenlaista musiikkia. Metal Industrialista R'n'B:hen. Toisin sanoen Turmion Kätilöistä Omarioniin. Leikin itse myös muusikkoa, omistan kitaran jota olen soitellut aktiivisesti kuutisen vuotta, ainakin noin suunnilleen. Innostuin soittamisesta samalla kun aloin kuuntelemaan raskaampaa musiikkia, muistan ikuisesti ne päivät kun meikäläinen kuunteli Nightwishiä ja muut Nylon Beatia, ehheh. Lempparibändi on se Turmion Kätilöt tällähetkelle. Nightwishiä ihkutin ties kuinka monta vuotta putkeen, mutta nyt sekin riittää. Musiikkiin liittyen, rakastan myös keikoilla käymistä. Näin nopeasti laskettuna olen käynyt 27:llä eri keikalla ja 8:lla eri festareilla. Ensimmäinen keikkani oli 3.2.2006 kun olin katsomassa Private Lineä.

Hmm. Huominen matskun tentti kolkuttelee jo päässä. En edes muista millon olisin viimeksi tehnyt matskun ylppäreiden eteen jotain muuta, kun vain miettinyt niitä.. No onneksi tässä vaiheessa on vaan turhaa ottaa se kirja käteen, koska mitään en saa kuitenkaan aikaseksi, joten voin hyvällä omalla tunnolla istua koneella ja tehdä kaikkea paljon mukavampaa, kuten esimerkiksi tuskailla sitä mistä saan pääsykoe kirjani, kirjastoista kun ne on lainattu loppuun. Taidan olla tuhoon tuomittu sen asian kanssa. No, luetaan sitten vanhoja biologian kirjoja ja opetellaan samat asiat sitten niistä!

Sayonara.
- IPE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti