VOI EI.
Okei, en vain ole jaksanut yksinkertaisesti kirjoittaa. Duuni on vienyt mun kaiken ajan. Samoin kuvioihin tullut J. Blogeja on kuitenkin luettu kokoajan, ja kipinä oman pitämisestä on pysynyt. Jos nyt vaikka saisin jatkettua tätä. Idea blogissani säilyy. Se on päiväkirja tyyppinen, ehkä pienellä lifestylellä ja kauneudella (tietenkin shoppailulla) höystettynä.
Eilinen pyörähdys Sellossa venyi, venyi ja venyi. Eihän mun pitänyt käydä ostamassa kuin geelipäkiäpohjalliset korkkareihin? Miksi mulla siten meni taas sata euroa?
Mutta sainpahan aivan ihanat JC:n Croker Pep! -farkut. Rakastan näitä, vaikka ne ovatkin aivan tavalliset mustat farkut, mutta silti! Mukaan tarttui myös Saw -elokuvien collectorbox, jossa oli kaikki elokuvat 1-6, ja vain vaivaiset 19,95€! En myöskään pystynyt pitämään näppejäni erossa Reindeerspotting Escape from Santaland -leffasta. Rakastan sitä, jumaloin sitä. (Ehei, en kuitenkaan ole narkkari.) Matkaan tarttui vielä hopeaa kynsilakkaa ja freebrat, joita olen tarvinnut jo vaikka kuinka ja kauan, mutta vasta nyt sain aikaiseksi ostettua ne.
Tänään Helsinkiin B:n kanssa, odotan innolla! Ei olla nähty sitten pitkään aikaan! Viimeksi hmm, keväällä, kun terassit oli just avattu ;) Ah ja voi, se tyttönen on niin parhautta! Ja voin luvata, että tänään kulutan taas rahaa. "Tili tuli, tili meni" -lause kuvastaa mua sitten niin täydellisesti, että..
Ps. 17.9 nokka kohti Barcelonaa ;)
//: Koti-ilta, ei B:tä tänään. No ehkä jos huomenna?
Huomenna muuten mustetta ihoon, eli uutta tatuointia!
///: Koti-iltaa ei tule! Paitsi jos kahvin juonti Miun luona lasketaan koti-illaksi. Okei, joo, siellä tulee vietettyä aika paljon aikaa. Mutta kun se nainen on niin päheetä juttuseuraa! Tilasin muuten Gina Tricotilta jotain kivaa ;) Oikea hinta 24,95€, nyt alennettu netissä 1,90€! Olihan se pakko saada, rahtikulujen kanssa sen maksoi vain 5,80€ eli jäin 19euroa voitolle! Niin mikä? No se selviää kun posti sen minulle tuo ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti